Kuvassa perhe Taka-Prami.
Minnalta viesti:
Kiitos teille, että osallistuitte Isomummin muistotilaisuuteen. Se oli meille kaikille tärkeää; mutta etenkin Tuttu-Äidilleni. Tilaisuus oli lämmin, kiireetön ja mieliinpainuva. Isomummin muisto säilyy aina muistoissamme ja sydämissämme.
Kaunista syksynjatkoa,
Minna
Sovittiin yhteydenpidosta..
Tässä osoite:
http://hellanbole.blogspot.com/ - kotisivusta, joka on avoin valikoituvalle tiedostosta kiinnostuneille.
- - -
Hellanpyöli-sivuston..
ylläpitäjä:
kalevi.kannus@promerit.net - gsm 0400 666123, puh. 02 2361 170
sukuhistoriasta:
marjatta.kannus@promerit.net - gsm 0500 666 123
* * * * * * * * * *
Sukutarina
Marjatta Kannus os. Helkiö
Suku on pahin sanotaan, väistämättä kuitenkin jokainen meistä kuuluu johonkin sukuun. Kautta koko maailman lukemattomat miljoonat adobtoidut tai avioliiton ulkopuolella syntyneet ihmiset ovat etsineet tietoa oikeasta suvustaan. Ihmisen hyvinvoinnille on yleensä tärkeätä tietää kuka ja mistä hän on lähtöisin, kuulua johonkin klaaniin tai sukuun tai joukkoon. Juureton ihminen on hyvin usein myös onneton tai sitten koettaa luoda oman klaaninsa tai heimonsa.
Vaikka ei olisi paljon tekemisissä sukunsa eri jäsenten kanssa useimmat kuitenkin haluavat tietää mistä suku on peräisin tai minkälaisia ihmisiä siihen kuuluu.
Joku menneisyydessä sattunut tapahtuma on kuitenkin monesti vaikuttanut niin, että tietyistä asioista on täysin vaiettu ja näin on nykyäänkin paljon ihmisiä, jotka tietävät tuskin mitään perheestään tai suvustaan. Minulla on aina ollut selvillä molempien vanhempieni lähisuku, mutta jo isovanhemmista tiedot olivat hyvin rajallisia. Muistan kun joskus teini-ikäisenä pohdiskelin suvun tietojen hankkimista ja eräs sedistäni tokaisi, että sieltä nyt tuskin löytyy muuta kuin aviottomia lapsia ja köyhyyttä. Itsepäisenä henkilönä toteutin kuitenkin mielihaluni vuosikymmeniä myöhemmin ja löysin paljon muutakin ja ennen kaikkea sen tosiasian, että esi-isäni ja esiäitini ovat suurimmalta osilta olleet ihan tavallisia ihmisiä ja yleensä hoitaneet asiansa kohtuullisen hyvin. Aviottomia lapsia ei itse asiassa löytynyt kuin viime vuosisadan puolelta, aikaisemmat sukupolvet ovat olleet vakaata perusväkeä, jotka ovat sitten menneet naimisiin jos on huomattu lapsen olevan tulossa. Vihkipäivästä on sitten ollut ehkä vain viisi kuukautta lapsen syntyessä, mutta perheeseen hän on saapunut.
Suurta köyhyyttäkään ei löytynyt, ilmeisesti sukumme jäsenet ovat olleet maalaisväestöä, sitä tavallista työtä tehnyttä väkeä, joka on ollut tämän maan selkäranka vuosisatojen ajan.
Perheet ovat olleet suuria ja lapsikuolleisuus hyvin yleistä niimpä jo isäni sisaruksista hänen kolme aikaisemmin syntynyttä veljeään kuolivat alle kymmenvuotiaina. Isoisäni perheessä kato oli vielä suurempi neljästätoista lapsesta kolme pikkutyttöä kuoli alle nelivuotiaina lisäksi yksi pikku poika, sekä toinen poika yhdeksänvuotiaana. Kolme tytärtä kuoli nuorena aikuisena ja samoin kaksi pojista. Ilmeisesti tuberkuloosi niitti viljaa tuossa 1800-luvun loppupuolella. Kahdeksasta tyttärestä toiseksi nuorin Alma Eusemia meni naimisiin Santapyölin isännän kanssa, häneltä jäi poika joka kuoli toisessa maailmansodassa naimattomana. Toiseksi vanhin tyttäristä Amanda Maria (s. vuonna 1865) muutti 24 vuotiaana Turkuun, jossa hän toimi ompelijana. Suvun piirissä hänet tunnettiin Mandi tätinä, joka ilmeisesti kesäisin vieraili Paimiossa ja jolta vanhimmat isäni sisaruksista saivat kortteja ja kirjeitä.
Turkuun muuttivat myös pojat yksi toisensa jälkeen, vanhin August Wilhelm Hella (25.12.1862 – 10.7.1901) sekä Johan Oskar Hella( 14.2.1864 – 1.12.1943) ja myöhemmin nuoremmat veljet Otto Alexander Hella (29.11.1870 – 6.5.1905) ja isoisäni Kustaa Aadolf Helkiö (11.11.1875 – 30.8.1934), joka ennen naimisiin menoaan oli ennättänyt vaihtaa sukunimensä Hellasta Helkiöksi. Tätini Toini Taka-Prami (28.1.1917 –8.10. 2009) kertoi kuulleensa, että joku oli sanonut isoisälleni, että mene pois siitä hellan vierestä haisemasta ja tästä sydämistyneenä oli isoisäni vaihtanut nimensä.
Isoisä tuli maalarioppilaaksi n. kuudentoista ikäisenä Turkuun. Arvattavasti sisarukset pitivät keskenään yhteyttä ja ehkä nuorelle pojalle tarjottiin majoituskin jonkun sisaruksen luona. Turussa hän kuitenkin viihtyi ja tapasi isoäitini, joka puolestaan oli tullut Turun kaupunkiin Raisiosta paitatehtaaseen töihin.Isoäitini Maria Wilhelmiina Peltola oli suutarin tytär, joka oli vanhin sisaruksistaan. Hänen vanhemmillaan oli ollut n. kaksivuotiaana kuollut vanhempi poika sekä toinen tytär, joka myös oli menehtynyt vauvana. Jäljelle jäivät isoäitini lisäksi kolme vuotta nuorempi veli Johan Evert Lehtilä (1881 – 1968) ja seitsemän vuotta nuorempi sisar Elsa Emerentia. Ilmeisesti tulevien sukututkijoiden kiusaksi isä Juho Vihtori Peltola ja poika Johan Evert Lehtilä ottivat eri sukunimet kun viimeistään 1920- luvulla edellytettiin kaikilla olevan muunkinlainen sukunimi kuin vain jonkun tytär tai poika.
Isoisä jotakin kautta tutustui isoäitiini ja heidät vihittiin Turussa 10.12.1900. Seuraavana vuonna syyskuussa he saivat ensimmäisen poikansa Armas Aadolfin, joka myöhemmin vain seitsenvuotiaana 1908 marraskuussa menehtyi aivokalvon tulehdukseen. Samana vuonna nuoripari joulukuussa muutti miehen kotipaikkakunnalle Paimioon. Voimme vain arvailla mikä johti tähän ratkaisuun. Joka tapauksessa isoisän vanhempi veli August oli aikaisemmin palannut takaisin Paimioon ja hän kuoli Paimiossa kesällä 1901. Isoisän isä Johan Johanson kuoli vuonna 1906. Todennäköisesti he asuivat isoisän lapsuudenkodissa hänen vanhempiensa kanssa ainakin aluksi. Isoisä rakensi kaupan (niin ainakin perimätieto väittää) ja piti kauppaa Hellanpyölin lähellä useita vuosia.
Hellanpyölin tila vaihtoi omistajaa ilmeisesti vuonna 1901. Oliko kyseessä perinnönjako vai vanhan isännän kenties sairaus? Johan Johansson siis isoisän isä oli vuonna 1901 69 vuotias ja kuoli neljä vuotta myöhemmin. Hänen isänsä Johan Eliasson (s. 20.11.1801)oli aikoinaan tullut perheensä mukana Ruskolta Paimioon ja vaikka muu perhe myöhemmin muutti 13 vuoden periodin jälkeen takaisin Ruskolle, jäi Johan kotivävyksi Hellapyölin taloon. Hän meni naimisiin Lisa Jaakobintyttären ( 10.10.1802 – 20.7.1843) kanssa 13.4.1830.
Lisa Jaakobintyttären isä osti Hellanpyölin 1801 ja näin siis tila oli sukumme hallussa n. sata vuotta. Kun tila 1900-luvun alussa myytiin tehtiin samalla syytinkisopimus vanhalle pariskunnalle siis Johan Johanssonille ja hänen vaimolleen Carolina Johanintyttärelle (3.12.1838 – 23.7.1915) niin että he saivat asua talossa loppuelämänsä. Carolina oli lähtöisin Ilttulan kylästä hänen syntymäpaikakseen on merkitty Kylänpään Vähätalo. Hänen vanhempansa olivat Johan Johansson joka oli syntynyt Kevolan Krouvin talossa ja Helena Johansson (s.31.10.1795 Kurjen rusthollissa Pietilässä), joka oli aikaisemmin avioliitossa ja jäi leskeksi. Carolinan lisäksi tästä uudesta avioliitosta syntyi vielä nuorempi poika.
Carolina ja Johan vihittiin 8.9.1860.
Heillä oli siis kaikkiaan 14 lasta:
Adonika Wilhelmiina s.1861 kuoli n. vuoden ikäisenä.
August Wilhelm 25.12.1862 – 10.7.1901
Johan Oskar 14.2.1864 – 1.12.1943
Amanda Maria 1.10.1865
Fredrik Anton 20.1.1867 – 22.12.1868
Ida Karoliina 20.9.1868 – 22.7.1898
Otto Alexander 29.11.1870 – 6.5.1905 + kaksoissisar
Alexandra Mathilda 29.11.1870 – 21.12.1872
Alexandra Aurora 1.11. 1873 –16.10.1877
Kustaa Aadolf 11.11.1875 – 30.8.1934 isoisä
Frans Hemming 22.12.1877 – 2.2.1879
Hilda Alexandra 27.11.1879 – 24.8.1900
Alma Eusemia 16.9.1882 Santapyölin emäntä
Agda Aline 18.4.1886 – 23.4.1914
Kuten tästä luettelosta käy selville oli kuolema lähes jokavuotinen vieras tuossa kodissa. Vaikka lapsia oli paljon ei tilasta varmaan tullut puutetta, kun samoihin aikoihin kun uusi vauva näki päivänvalon, joku vanhemmista sisaruksista menehtyi. Carolina mamman on täytynyt olla sitkeä ja vahva ihminen, kun ajattelee tuota suurta lapsimäärää ja jatkuvia menetyksiä. Nuorimman tyttärensä Agdan vain 28 ikäisenä kuoltua, hän muutti asumaan poikansa Kustaan luokse saman tien varrella olevaan Perttalan taloon, jonka isoisäni oli hankkinut omalle perheelleen.
Isoisä oli aikaansa seuraava ja tarmokas mies. Hän oli monessa mukana esimerkiksi perustamassa Paimioon työväenyhdistyksiä. Paimion Vistan työväenyhdistys perustettiin 31.1.1904 Hanhijoen kylässä maalari Vihtori Virtasen asunnossa. Isoisä toimi yhdistyksen johtokunnassa ja yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 1905. Kalevan työväenyhdistys 2.4.1907, jossa isoisä oli näkyvänä puuhamiehenä. Tämä yhdistys sai oman toimitalon vuonna 1909 nimeksi tuli Toivonmäki.
Isoisä kuului myös koulujen kuten Kalevan kansakoulun (aloitti syksyllä 1928) ja Paimion yhteiskoulun alulle panijoiden joukkoon. Paimion yhteiskoulu perustettiin vuonna 1925, oman koulurakennuksen se sai 1927.
Isoisä halusi lastensa opiskelevan ja kuulemma aika usein kehotti heitä muun tekemisen puutteessa ottamaan kirjan käteensä ja lukemaan.
En tiedä milloin isoisä ryhtyi päätoimiseksi maanviljelijäksi mutta esimerkiksi vuonna 1908 hän oli perustamassa puimakone osuuskuntaa toisten maanviljelijöiden kanssa. Vanhat Pellervo seuralle lähetetyt paperit löytyivät Hellanpyölin ullakolta.
Vähitellen isoisän ja isoäidin lapsiluku kasvoi: Kuvassa vasemmalla Maire, Kerttu; istumassa äiti-Maria, sylissään Heikki, Urho, Maissi ja istumassa isä-Kustaa, sylissään Toini.
Armas Aadolf 17.9.1901- 12.11.1908 (syntyi Turussa)
Kerttu Aliisa 15.2.1903
Maissi Maria 30.3.1905
Uljas Vesa 11.6.1907 – 15.5.1912
Urho Tapio 3.6.1909
Veikko Osvald 1.2.1912 – 25.2.1917
Maire Salli Orvokki 3.5.1914
Toini Ilona 28.1.1917 – 8.10.2009.
Heikki Erik 2.3.1920 – 1.2.1996
Mikko Olavi 3.7.1923 – 4.6.1982
Tässäkin luettelossa näkyy perheen sama surullinen kaava, kolme pientä poikaa menetetään hyvin nuorina.
Perttalan talo sijaitsi Paimion Kalevalla eikä Hellanpyölin ja Perttalan välimatka ollut kovin iso. Isommat tytöt Kerttu ja Maissi kävivät isoäidin luona ja siellä vieraili myös Turusta varsinkin kesäisin Mandi täti. Perttalassa oli palvelusväkeä ja ilmeisesti melko paljon maata. Isoisä oli oletettavasti lisännyt maa-aluetta vähitellen.
Toini kertoi minulle lapsuudestaan, että kun hänen äitinsä oli mennyt oman äitinsä hautajaisiin niin vanhin sisar Kerttu oli tullut emännöimään äitinsä tilalle pariksi päiväksi. Kerttu oli silloin jo naimisissa Emil Saaren kanssa Salomäki nimisellä tilalla. Hänellä oli mukanaan esikoistyttönsä Kaisa-Liisa joka on syntynyt samana vuonna kuin nuorin enonsa Mikko. Toini oli määrätty nukuttamaan pienokaisia, mutta pieni vajaat kahdeksanvuotias nukuttaja vaipuikin itse uneen ja pikkuiset karkasivat omille teilleen. Tämä tapahtui marraskuussa 1924, kun isoäidin äiti tyttärensä kaima Maria Wilhelmiina Matintytär Peltola (23.12.1947 – 8.11.1924) Raisiossa kuoli. Raision kirkkoherra oli kirkonkirjoihin tehnyt merkinnän suutarinvaimo Marimiina .
Isäni Heikki Erik Helkiö kertoi koulunkäynnistään tarinoita. Vanhimmat lapset kävivät ilmeisesti Kumion koulua, koska Kalevan kansakoulu alkoi toimia vasta syksystä 1928. Toini kertoi joutuneensa oppikouluun kymmenvuotiaana ja majoittumaan enonsa Johan Evert Lehtilän kotiin, lähemmäksi kirkon kylää.
Isäni puolestaan aloitti koulunkäynnin vasta kahdeksan vuotiaana kun Kalevan koulu vihdoin saatiin toimimaan.
Isä saattoi toisinaan olla tunnin parikin myöhässä, koska isosisä sanoi, että odota minä vien sinut hevosella. Hänen mielestään ilmeisesti lapsen kouluun meno ei ollut tunnista parista kiinni. Opettaja ei kuitenkaan katsellut myöhästyjää erityisen suopeasti. Isä kertoi ainakin kerran säästyneensä pahemmilta moitteilta sen vuoksi, että vei tuliaisina isänsä lahjoittaman Suomen lipun koululle.
Kutominen ei myöskään ollut muutoin hyvinkin käsistään kätevän isäni mielipuuhia. Opettaja purki pannulapun teelmän kerta toisensa jälkeen. Kotona talossa piikana oleva Lyyli, josta myöhemmin tuli vanhimman veljen Urhon vaimo kutoi pannulappua yhä uudestaan manaten samalla, että enkö minä nyt tästä saa sille vanhalle piialle (siis opettajalle!) kelvollista? En tiedä tuliko kyseinen pannulappu koskaan valmiiksi asti.
Erään kerran oli isän mukaan kouluun halunnut lähteä kolme vuotta nuorempi pikkuveli Mikko ja Maissi sisaren vielä vuotta nuorempi poika Reino. Pojat menivät kaikki kouluun, heistä vain ei kukaan tullut kertoneeksi aikeista kotona, joten siellä oli päivän ajan haettu pikkupoikia kaikkialta ja pelätty heille tapahtuneen jotain pahaa. Opettajakaan ei lähettänyt pieniä poikia yksin takaisin, joten kotona hätä laukesi vasta kun lapset yhdessä palasivat koulusta.
Toini kertoi enonsa luona asumisesta, että hänen piti mennä jonkun huojuvan sillan yli majapaikkaansa päästäkseen.
kuvassa Carolina Johanintytär, joka on otettu Hellanpyölin kamarissa.
